1930-lukua leimasi pula-aika. Vaikea aika ilmeni Sotilaskotiliiton hallituksessa pöytäkirjojen pitenemisenä ja asioiden mutkistumisena. Oli ensiarvoisen tärkeää, että liitolla oli oikeus käyttää Puolustusvoimien hankintaorganisaatiota.

Vuosikymmenen lopulla taloudellinen tilanne alkoi kohentua. Sitten alkoi valmistautuminen talvisotaan. Sotilaskotiyhdistykset varustivat omat ”liikkuvansa”, ja ne siirtyivät samalle suunnalle, minne kotialueen joukkoja oli ryhmitetty. Miehiä astui koko ajan lisää palvelukseen, joten myös kasarmialueilla toimivat sotilaskodit olivat kiireisiä.

Ylimääräisten kertausharjoitusten aikana toiminnassa oli peräti 300 tilapäistä sotilaskotia. Syyskuussa 1939 Sotilaskotiliittoon kuului 40 sotilaskotiyhdistystä, 137 sotilaskotia ja noin 4000 jäsentä.

Sotilaskotiliitto ei vielä talvisodassa johtanut keskitetysti ”liikkuvien” sijoituksia. Se perusti kuitenkin Viipuriin toimiston koordinoimaan ja järjestämään sotilaskotisisarten kuljetuksia. Sotilaspapiston kanssa tehtiin läheistä yhteistyötä miehistön asenteen ylläpitämisessä. Sotilaspapit välittivät myös kiertomatkoiltaan sanaa, minne kaivattiin uusia sotilaskoteja.

Sotilaskotiliitto julkaisi ja jakoi kenttäarmeijalle marraskuussa 1939 vihkosen ”Tervehdys Suomen puolustajille”.