1970-luvulle osui voimakas yhteiskunnallinen murroskausi, joka oli alkanut jo edellisen vuosikymmenen lopulla. Kansakunta oli sodan ja jälleenrakennusajan jälkeen vaurastunut, ja ulkomaiset kontaktit lisääntyivät. Puolustusvoimien ja ympäröivän yhteiskunnan välisiä raja-aitoja madallettiin, ja tämä heijastui sotilaskotityöhön. Erilaisten vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksien tarjontaa monipuolistettiin.

Pääosan 1970-luvusta Sotilaskotiliiton puheenjohtajana toimi Brita Reunala. Hän sai kokea ajan henkeen liittyvän tehtävän heti puheenjohtajuutensa alkutaipaleella. Reunala kutsuttiin valtiovarainministeriöön selvittämään liiton toimintaa ja taloudenpitoa. Julkisuudessa oli kyselty, miten vapaaehtoispohjalla toimiva yhdistys pystyy hoitamaan 40 000 sotilaan kanttiinipalveluita. Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, koska puheenjohtajalla oli esittää tarkat tilastot ja ajantasaiset faktat sotilaskotien toiminnasta.

Puheenjohtaja kartoitutti sotilasasiamiesten välityksellä eri maissa tehtävän sotilaskotityön laajuutta. Lopputuloksena havaittiin, että suomalainen sotilaskotityö oli täysin ainutlaatuista.

Vuonna 1975 Sotilaskotiliitossa oli 44 sotilaskotiyhdistystä, yhteensä 7 868 jäsentä ja 97 sotilaskotia. Varusmiesten viihtyvyyteen käytettiin tuolloin varoja 1,7 miljoonaa markkaa.

Sotilaskotiliiton vuosikokouksessa vuonna 1976 vahvistettiin liiton uudet säännöt. Hallituksen ja valtuuskunnan toimivalta jaettiin entistä tarkemmin. Lisäksi Puolustusvoimien edustajan rooli muuttui toisesta varapuheenjohtajasta asiantuntijajäseneksi.