Sotilaskotiliiton pääsivuille

Historia

Yhdistyksemme historia sisältää monia suuria muutoksia, sodan ja rauhan vuosia, muuttoja joukkojen mukana.

Alle on koottu lyhyesti pääkohtia.

 

 

1934 Perustetaan Jaakkiman sotilaskotiyhdistys ry Laatokan pohjoispuolelle, Jaakkiman Huuhanmäkeen Viipurin rykmenttiä palvelemaan. Toimitaan iltaisin rykmentin ruokalassa ja myöhemmin AUK:n kasarmin kellariin tehdyissä tiloissa.

1937 22.11. otetaan käyttöön ‘oikea’ sotilaskoti. Tiloissa on myös mm. oma leipomo ja parturiliike. 

Kuvassa Mikkelin sotilaskotiyhdistykseltä lahjaksi saatu nahkakantinen vieraskirja, joka on edelleen yhdistyksellä käytössä. Kirjan ensimmäiset merkinnät on kirjoitettu sotilaskodin vihkijäisissä.

 

1939 marraskuu, Talvisota alkaa.

– Viipurin rykmentti lähtee Huuhanmäestä rintamalle

– tammikuussa 1940 sotilaskodin henkilökunta siirtyy Sotilaskotiliiton alaisuudessa toimiviin sotilaskoteihin rintamalle.

– maaliskuussa 1940 väki palaa Huuhanmäkeen, mutta vain evakuoimaan sotilaskodin irtaimistoa. Irtaimisto saadaan siirrettyä lähes kokonaan Kontiolahteen. 

1940 Sodan jälkeen Kontiolahteen sijoitetaan 9.prikaati. Joukkoja palvelemaan asettuu myös Jaakkiman sotilaskotiyhdistys. Uusi sotilaskoti toimii 6 x 36m kokoisessa parakissa. Kodin avajaiset vietetään 3.11.1940.

Perustetaan tilapäiset sotilaskodit Koveroon ja Uimaharjuun.

1941 Jatkosota

Osa sotilaskodin henkilökunnasta siirtyy Sotilaskotiliiton alaisuuteen.

Kontiolahden lisäksi yhdistyksen tilapäiset sotilaskodit sijaitsevat Koverossa, Uimaharjussa, Kivilahdessa ja Sonkajassa. Sotasairaaloihin Kontioniemeen ja Joensuuhun perustetaan kanttiinit.

1942 Yhdistyksellä on rintamalla useita sotilaskoteja, korsuissa ja hirsirakennuksissa. Loppuvuodesta kaikki rintamasotilaskodit siirretään Sotilaskotiliiton alaisuuteen. 

1944 Joukot vetäytyvät rintamilta, jolloin rintamakodit suljetaan. Rauhan tultua joukkoja kotiutetaan ja sotasairaalatoiminta siirtyy muualle, joten myös sairaalakanttiinit suljetaan. Vain Kontiorantaan jää toimiva sotilaskoti.

Kontiolahden varuskunnan kautta kotiutuu paljon joukkoja, 1957 viimeisenä paikalle jää KarJP.

1945 Yhdistyksen toiminta asettuu pysyvästi Kontiolahdelle, joten Jaakkiman sotilaskotiyhdistys vaihtaa viralliseksi nimekseen Kontiolahden sotilaskotiyhdistys ry.

1946 Toiminta vakiintuu entisessä parakkikodissa. Sisarilla on päivystysvuorot ja varusmiehille pidetään useita juhlia (v.45 12kertaa). 21.12. tulipalo tuhoaa parakkikodin irtaimistoineen lähes kokonaan.

1947 9.12. vietetään uuden sotilaskodin harjakaisia.

1949 Sotilaskotiliiton ja Pääesikunnan sopimuksesta joukko-osastojen kirjastot siirtyvät sotilaskotiyhdistysten hoitoon, näin myös Kontiolahdella. Yhdistykseen perustetaan kirjastojaosto.

1950-luku Perustetaan hengellinen jaosto. Sodan jälkeen yhdistykselle jää osuudet Rovajärvellä Sarriojärven ja Ristilammin leirisotilaskodeista, joissa toimitaan aktiivisesti Oulun ja Kuopion sotilaskotiyhdistysten kanssa.

1953 valmistuu oma tiilirakenteinen leipomo. Koko varuskunta-alueella Kontiorannassa rakennetaan ahkerasti. 50-luvulla sotilaskodilla on palkattua henkilöstöä johtajattaren lisäksi 4 apulaista ja kaksi leipojaa. 

1959 24.2. vietetään yhdistyksen 25-vuotisjuhlaa.

1961 valmistuu uusi sotilaskoti. Yhdistyksen toiminta jaostoissa vakiintuu. Jaostopäälliköt valitaan sisarista. Jaostoja ovat tarjoilu-, kirjasto-, hengellinen, musiikki-,ohjelma-, puutarha-, talous-, LSK- ja sairaalajaosto. Sairaalajaosto huolehti varuskuntasairaalan kanttinitoiminnasta v.1967 eteenpäin.

1969 hankitaan yhdistykselle oma pakettiauto LSK-toimintaa varten.

&T

1967 Sotilaskoti-lehti alkaa ilmestyä. Lehden neljäs numero käsittelee Kontiolahden sky ry:n toimintaa.

1969 Sotilaskotiin perustetaan musiikkihuone.

1971 Varuskuntaan perustetaan VMTK, joka toimii yhteistyössä ohjelmajaoston kanssa.

1974 Savo-Karjalan sotilaslääni saa oman harjoitus-/leirialueen Nurmeksesta, Sotinpuron alue. LSK-toiminta siirtyy pohjoisesta Sotinpurolle.

1974 Yhdistyksen 40-vuotisjuhlassa juhlapuhujana oli silloinen Sotilaskotiliiton varapuheenjohtaja Ulla Mustakallio. Juhlassa esiintyivät Kontiolahden varuskuntasoittokunta, Joensuun mieslaulajat sekä varusmiesyhtye. 

1978 Kodin myyntilinjasto uusitaan itsepalveluperiaatteella toimivaksi. 

1979 Sotilaskotiliiton vuosikokous pidetään Kontiolahdella.

1980 Kodin musiikkihuone uudistetaan.

1980 Yhdistykseen perustetaan seniorijaosto Martta Koskisen johdolla. ‘Ikivihreät sisaret’ mm. neulovat sukkia varusmiesten joululahjoja varten.

1982 Yhdistykselle hankitaan uusi auto (kuvassa vasemmalla).

1982 Sotinpuron harjoitusalueelle valmistuu kiinteä leirikoti, Yöttäjän leirikoti (kuva alla).

1984 Yhdistyksen 50-vuotisjuhla. Juhlassa julkaistaan Martta Koskisen kokoama historiikki.

1990 Pohjois-Karjalan patteristo Ylämyllyllä lakkautetaan.

1990 Pohjois-Karjalan prikaati aloittaa toimintansa, Kontiorannassa ja Ylämyllyllä.

1991 Yhdistys liittyy Karjalan Poikien Kiltaan.

1994 Yhdistyksen 60-vuotisjuhlavuosi. Kotia uudistetaan (eteiskäytävän seiniin maalataan maisemakuvat ja lisätään markiisikatokset myyntilinjaston päälle).

1995 Yhdistykselle hankitaan oma järjestölippu ja lisäksi kevyempi marssilippu. Lipun naulaustilaisuus on 17.2. kodilla.

1997 Kodin yhteyteen valmistuu uusi leipomo. Tähän asti leipomo on ollut omana rakennuksenaan.

2004 Yhdistyksen 70-vuotisjuhlavuosi. Järjestetään mm. ilmaiskonsertti Joensuu Areenassa.

2005 Yhdistykselle hankitaan uusi myymäläauto, joka nimetään varusmiesten ehdotuksesta Metsänhengeksi.

2006 Ylämyllyn sotilaskotiyhdistys lakkautetaan, Kontiolahden yhdistykselle saadaan Kyllikki Tepon rahasto ja myymäläauto.

2007 Peitsi07 -harjoituksen sotilaskotitoiminta on vahvasti Kontiolahden yhdistyksen vetovastuulla.

2008 Kodille hankitaan videotykki ja valkokangas, varusmiehille pidetään elokuvailtoja.

2008 Sotilaskotiliiton syyskokous järjestetään Kontiorannassa.

2008 Nurmeksen sky ry lakkautetaan. Sekä Ylämyllyn että Nurmeksen yhdistyksistä siirtyy uusia jäseniä Kontiolahden yhdistykseen.

2009 Kirjasto ja musiikkikirjasto yhdistetään kirjaston vähentyneen käytön vuoksi.

2010 Kontiolahden yhdistys nostetaan I luokkaan varusmiesten määrän perusteella. Mm. Savon prikaatin lakkauttaminen Mikkelistä vaikuttaa varusmiesmäärään.

2011 Sotilaskotiliiton 90-vuotisjuhlavuosi, valtakunnallinen villasukkatalkoo alokkaille.

2011 Yhdistyksen jäsenmäärä huipussaan, 216 sisarta.

2012 Hengellinen jaosto hiljenee, koska varusmiehille ei ole enää toimintaa.

2012 Seniorijaosto lopettaa toimintansa sisarten vähyyden vuoksi.

2012 Pohjois-Karjalan prikaatin lakkautuspäätös julkistetaan.

2013 Heti alkuvuodesta valmistaudutaan kodin sulkemiseen Kontiorannassa.

Yöttäjän leirikoti uudistetaan mm. Kontiorannasta siirretyillä kalusteilla.

Kesäkuussa yhdistys osallistuu puolustusvoimien lippujuhlan paraatiin Joensuussa 17 sisaren marssiosastolla.

Heinäkuussa suljetaan sotilaskodin leipomo.

Syyskuussa vietetään yhdistyksen vuosijuhlaa viimeistä kertaa Kontiorannassa, kodilla.

 

Syksyllä varusmiesvahvuuden pienentyessä siirretään sotilaskoti kasarmi2:n alakertaan.

Hankitaan Joensuusta huoneisto toiminnan jatkamista varten. Sisarten ehdotuksesta nimeksi tulee Sisartupa.

19.12. varuskunta-alueen sotilaskoti viimeistä kertaa auki.

2014 Yhdistykselle hankitaan uusi henkilöauto sisarkuljetuksia varten.

Helmikuussa pidetään Sisartuvan avajaiset.

Sotilaskotiliiton kevätkokouksessa yhdistykselle myönnetään Ritarimalja. Luovutuskirjassa kiitettiin onnistuneesta sotilaskodin lopettamisesta ja kaluston luovuttamisesta muille yhdistyksille.

Vietetään yhdistyksen 80-vuotisjuhlaa Joensuun Taidemuseolla yhdessä jäsenten ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

2015 kesäkuussa useat jäsenet osallistuvat Wihuri15 -harjoituksen sotilaskotitoimintaan.

2015 heinäkuussa pidetään sotilaskotia Joensuussa Farmari15 -messuilla yhdessä Rajasky:n Onttolan paikallisosaston kanssa.

2015 20.8. ollaan mukana Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan MilJazz -konsertissa.