1980-luvulla Sotilaskotiliitto viestitti jäsenilleen selkeästi kantansa, joka ilmaistiin päivitettynä järjestön sääntöihin: ”Liiton tarkoituksena on avustaa Suomen puolustusvoimia ylläpitämällä niin rauhan kuin sodankin aikana sotilaskoteja sotilaiden henkisen kasvun edistämiseksi ja viihtyvyyden lisäämiseksi heidän vapaa-aikanaan.”
Vuosikymmenen aikana nousi voimakkaasti esille naisten osallistuminen maanpuolustustyöhön. Koko olemassaolonsa ajan Sotilaskotiliitto oli tehnyt tietoista maanpuolustustyötä ja oli nyt valmis kaikin tavoin toimimaan vapaaehtoisen maanpuolustustyön johtavana naisjärjestönä.
Askel pois pääkaupunkikeskeisyydestä oli astuttu vuonna 1979, kun lahtelainen Ulla Mustakallio valittiin ensimmäisenä Helsingin ulkopuolisena Sotilaskotiliiton puheenjohtajaksi. Yksi hänen lempiaiheistaan oli juuri naisten maanpuolustustietouden lisääminen. Hän piti harhaoppina rauhan aatetta, joka 1980-luvulla menestyi erityisesti naisten keskuudessa: ”Ainoana mahdollisena vastalääkkeenä näen asiallisen, monipuolisen ja mahdollisimman laaja-alaisen maanpuolustustietouden levittämisen. Se on myös oikea tapa luoda pohja kestävälle motivaatiolle sotilaskotityöhön.”
Vuodet 1986-1991 Sotilaskotiliiton puheenjohtajana toimi Kirsti Ikonen, joka oli ensimmäinen samaan aikaan ansiotyötä tehnyt liiton puheenjohtaja. Hän kehitti omana kautenaan erityisesti taloudellista ajattelua ja rationaalisia työtapoja järjestön sisällä.
1980-luvulla maastosotilaskotityö kehittyi edelleen voimakkaasti. Ajateltiin entistä vahvemmin, että sotilaskotipalvelut oli saatava sinne, missä niitä tarvittiin.
